Jump to content

Guest Latkis

Dopingkäryt - Kaikki urheilulajit

Recommended Posts

Guest Latkis

Meloja Jari Väkiparta kärähti dopingista

 

Euran kanoottiklubia edustava meloja Jari Väkiparta on jäänyt kiinni kielletyn lääkeaineen väärinkäytöstä.

Väkiparta antoi positiivisen näytteen viime vuoden syyskuussa Ruovedellä järjestetyissä ratamelonnan kilpailuissa. Näyte sisälsi WADA:n kiellettyjen aineiden listalle kuuluvaa testosteronia yli sallittujen arvojen.

 

 

Suomen Kanoottiliitto sai tiedon positiivisesta testituloksesta tammikuun alussa. Väkiparta ja Suomen Kanoottiliitto eivät vaatineet B-näytteen analysointia.

Suomen Kanoottiliiton hallitus on määrännyt Jari Väkiparran kahden vuoden urheilutoimintakieltoon. Kielto päättyy 2. syyskuuta vuonna 2013.

 

 

Vuonna 1962 syntynyt euralainen on hallinnut Suomen maratonmelontaa lähes kahden vuosikymmenen ajan. Väkiparta on saanut lähes 150 SM-mitalia, joista on ollut kultamitaleita yli 80. Viime vuosina hän on sijoittunut muun muassa SM-hopealle 2010 maratonmelonnan miesten yleisessä sarjassa kajakkikaksikossa Vesa Tainion kanssa.

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

– Ei mun melontani tällä hetkellä niin tavoitteellista ole. Tavoite on kasvattaa lapsista rehellisiä ja kunnollisia ihmisiä, Väkiparta paaluttaa.

 

– Jääräpäisyys ja määrätietoisuus. Jos jotain tehdään, se tehdään kunnolla, Väkiparta mainitsee pitkän uransa perusteiksi.

 

http://www.ls24.fi/urheilumuu/rautaisella_peruskunnolla_2626884.html

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
- Hän (Väkiparta) on käyttänyt reseptilääkettä, joka on nostanut testosteronin määrää elimistössä. Urheilijan on oltava tarkkana siinä, mitä suuhunsa laittaa. Tämä on äärimmäistä huolimattomuutta, Hellströn toteaa.

 

Väkiparran pitkä ja menestyksekäs ura sai kolauksen tarpeettoman käryn vuoksi.

 

- Tätä ei olisi kaivattu. Ikävää, että kokeneelle urheilijalle sattuu uran loppupuolella tällainen virhe, Hellström harmittelee.

 

:lol:

 

Käyttänyt siis reseptilääkettä, eli se sulkee pois jo kaikki lisäravinteena myydyt ainekset.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Shakissa voisi olla nää muistia virkistävät lääkkeet hyviä .Suosittelen shakkia kaikille .Ruumis tarvitsee myös henkisiä virikkeitä hikisten lisäksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Nykyisin kumma kun pitää jo veneellä souteluun käyttää sterodeita.:D Kohta niitä tarvii varmaan jos shakin peluuseen, keilailuun tai peräti biljardiin.:D

 

Ei missään ole mainittu että souteluun niitä käyttää, voi olla hyvinkin reseptillä saatava korvaushoito kyseessä :team finland:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Nykyisin kumma kun pitää jo veneellä souteluun käyttää sterodeita.:D Kohta niitä tarvii varmaan jos shakin peluuseen, keilailuun tai peräti biljardiin.:D

 

soutelijoilla ja melojilla kesy fysiikka. toista se on meillä voimailijoilla, jotka viikonloput oluella itseään rentouttaa. osaatko kossi sanoa paljonko soutuminen vaati harjoittelua ja tarvitaanko siinä lajissa yhtään fyysisiä ominaisuuksia

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Panteston?

 

Sustanon?

Hyvässälykyssä ADT ilmoittaa vuoden lopulla aineksen josta käry käynyt.

 

Ei missään ole mainittu että souteluun niitä käyttää, voi olla hyvinkin reseptillä saatava korvaushoito kyseessä :team finland:

 

heh, aika palikka saa olla jos urheilija ei lekurin kirjoittamalla testo-korvaushoidolla ollessaan onnistu pysymään sallittujen arvojen sisäpuolella, kun kumminkin "ura" kyseessä. Luulisi myös, että jos kyseessä vahinko, olisi tuomiosta valitettu. Olisi myös todennäköistä, että tämän seikan olisivat tuoneet julkisesti esille jos näin olisi

:hmm:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Sustanon?

Hyvässälykyssä ADT ilmoittaa vuoden lopulla aineksen josta käry käynyt.

 

 

 

heh, aika palikka saa olla jos urheilija ei lekurin kirjoittamalla testo-korvaushoidolla ollessaan onnistu pysymään sallittujen arvojen sisäpuolella, kun kumminkin "ura" kyseessä. Luulisi myös, että jos kyseessä vahinko, olisi tuomiosta valitettu. Olisi myös todennäköistä, että tämän seikan olisivat tuoneet julkisesti esille jos näin olisi

:hmm:

 

Sustanonilla piikitettäessä tasot hyppää hetkellisesti rajojen yläpuolelle ja laskee siitä tasaisesti ;) ...tosin lause "Urheilijan on oltava tarkkana siinä, mitä suuhunsa laittaa." viittaisi oraalisesti nautittavaan Pantestoniin, ei intramuskulaariseen Sustanoniin. :tsemppiä:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Nykyisin kumma kun pitää jo veneellä souteluun käyttää sterodeita.:D Kohta niitä tarvii varmaan jos shakin peluuseen, keilailuun tai peräti biljardiin.:D

 

Aika naurettavaa luulla että edes SM-tasolla melonta ois samanlaista löysäilyä kuin joku mökillä pienessä kännissä soutuveneellä mato-ongen kanssa suhiminen. Toivottavasti et ole edes tosissasi. Voisin väittää että treenaa tuokin ukko kovempaa kuin yli 90% tän palstan "bodareista". Pitää olla muutenkin idiootti, jos luulee että omatoiminen punttitreeni ois keskimäärin edes verrattavissa tollaseen jätkään joka on jossain melonnassa vetänyt yli 80 kultamitallia uran aikana omassa lajissaan. Ei varmaan harrastajamäärältään valtavan suosittu laji, mutta voisin kyllä väittää että ei kuitenkaan enää ihan mitään "huvikseen soutelua".

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eikös Kasparovi (vai mikä sen shakkimestarin nimi nyt olikaan) vai Karpovi sanonut että joka päivä 10km juoksulenkki, muuten ei jaksa pelata matsia shakissa. Niin kova henkinen koitos että käy jo fysiikan päälle.

 

Ei kannata aliarvioida mitään huipputason lajia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Latkis

Siinä Bigger Stronger Faster dokkarissa oli hyvä pointti se Tiger Woodsin silmäleikkaus.

Eikö se ole huijaamista jos näkö on moninkertaisesti parempi kuin normaalisti?

 

Steroidit --> Automaattisesti huijaamista.

Joku muu suorituskykyä parantava juttu ---> Ihan ok, kukaan ei välitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Latkis

Andrea Baldini : Olympiamiekkailija.

 

Doug Barron: Golf

 

Katharina Bullin: Lentopallo

 

Asim Butt: Kriketti

 

Alexander Gaidukov: Vesipoolo

 

Lajos Gyökös: Ratamelonta

 

Dennis Hallman: Mixed martial arts

 

Gary Hunt: Uimahyppy

 

Iryna Iarosh: Soutu

 

Kim Jong Su: Ammunta

 

Stephen Letchford: Keilaus

 

Mads Lind: Käsipallo

 

Zach Lund: Mahakelkkailu

 

Franny Norton: Hevoskilpailu

 

Ronnie O'Sullivan: Snooker

 

Neco Padaratz: Surffaus

 

Lenny Paul: Rattikelkkailu

 

Joko nämä riittää Kossille todisteeksi siitä että ei tartte aina olla mätöfäkö voimanostaja että voi käyttää aineita.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hah keilailussa pitääkin olla jerkkua sehän pallo painaa kokonaiset pari kiloa. Simpsoneissa johtaja Burns ei tahtonut oikein jaksaa nostaa sitä. Ite olen saanut parikin kaatoa jo ala-asteella ilman voima treeniä ja ilman dopingia.

:törkysonni:

Hevos kilpailussakin. Siinä saattais oikeasti auttais kun pistäis heppaan piikkiä säänöllisin ajoin.:törkysonni:

 

Voi jumala on näitä pellejä. Voimailussa dopingista saapi ehkä eniten hyötyä ja noissa kestävyys kilpailussa, mutta mitä vittua keilailija tai golfari tekee dopingilla?:team finland:. Golfissa tosin pitää olla jokusen ruista ranteessa että jaksaa heilauttaa mailaa.:facepalm:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Latkis

Kaikki doping EI OLE anabolisia steroideja. Esimerkiksi diureetit ja piristävät aineet. Kannattaa ottaa selvää ennekuin alkaa huutelemaan.

Tuossa listassa minkä heitin, joku on jäänyt kiinni kannabiksesta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Edellinen sisältösi on palautettu.   Poista sisältö

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Luo uusi...