Jump to content

Blaster

Hedelmät on saatanasta

Recommended Posts

Taitaa olla hedelmien terveellisyys pelkkää turhaa hypeä, bodauksessa niitä toki niiden haittavaikutukset ovat olleet kohtalaisen tunnettuja; runsas hedelmien syönti lihottaa.

 

Onko kellään muulla kun minulla samanlaisia kokemuksia: Ei ole oikeataan ollenkaan nälkä ja sitten syön terveelisenä pidetyn omenan. Tuskin on omena syöty loppuun ja iskee helvetellinen nälkä. Joskus menee koko pussillinen saman tien. Mä pidän lähes kaikista hedelmistä ja marjoista; niitä tulee vaan syötyä liikaa. Lokakuussa vedin jarrun päälle ja lopetin käytänössä kaikkien hedelmien syönnin kokonaan. Ketodietti päälle ja vatsa alkoi hävitä reipasta vauhtia, paljon nopeammin kuin syklisellä ketolla, jolloin söin mm hedelmiä kerta viikkoon.

 

Mikä hedelmissä mättää?

Fruktoosi.

 

Fruktoosin haitat

Rasvamaksa, alkoholista riippumaton sellainen

Kihti, runsaan virtsahapon muodostuksen takia

Ruoansulatusongelmat

Metabolinen syndrooma

Akuutisti pahin on kuitenkin kylläisyystuntemuksen kontrolloimaton katoaminen

 

Missä fruktoosia on joko sellaisenaan tai osana sakkaroosia eli "pöytäsokerina" josta noin puolet on fruktoosia?

Käytännössä noin puolet on seuraavissa: Sokerit, hunajat, siirapit tms

Pienehköjä määriä, pari prosenttia painosta tai vähemmän: Kurkku, tomaatti, paprika, salaatin lehdet jne.

Marjoissa on hiukka enemmän noin 3% painosta.

Hedelmät sisältää useinmiten 3-8% fruktoosia.

 

Hedelmäthän on kuitenkin terveellisiä vai onko?

Antioksidanttinen vaikutus määritellään ORAC -arvoilla /100g elintarviketta:

Jauhettu neilikka 314 446

Kaneli jauhettuna 267 536

Kuivattu oregano 200 129 Fruktoosia 1,5 %

C vitamiini pulveri 189 000

Kurkuma jauhettuna 159 277

E vitamiini pulveri 135 000

Kaakkaojauhe 80 933 Kaakkao ei sisällä fruktoosia lainkaan

Tumma suklaa 10 000 - 70 000

Goji marjat 25 300

Puolukka 9 854

Mustikka 6 552

Mansikka 3 577

 

Omenat 2 000 - 4 000, lajista riippuen. Kuoriessa lähtee noin puolet antioksidanteista vekka. (HC dietti ruokaa = omenan kuoret :tsemppiä: )

 

Ei oikein omenat pärjää vertailussa. Omenassa on vielä yksi hedelmien huonoimmista fruktoosi/glukoosi -suhteista 2/1. ORACin suhteen Goldendelicious,Gala ja Fuji huonoimmasta päästä ja mm Red delicious parhaimmasta päästä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mitä se puhe on, että pari banaania riittäs palkkariksi reenin jälkeen?

se 70 lukua se...suomessa 90 luvun puoliväliä

vaikka se ihan normaali kiinteä ruoka onki se kuninkas ni reenin jälkeen nesteet huiviin ja sitte hetikohta kiintiää ruokaa

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Urheiluravitsemuskurssilla (joojoo, suomessa mennään vähintään se 5 vuotta jäljessä...) suositeltiin 2 hedelmää päivässä. Vitskuista on kuulunut sen verran, että mieluummin hedelmistä kuin pillereistä. Pillereissä on sitä yhtä muotoa c-vitamiinista, mutta niitä muotoja voi olla enemmänkin? Ja lisäksi niitä pienempiä aineita ei ole vielä edes kartoitettu kaikkia? Eihän nuo hedelmät nyt niin saatanasta ole, mikäli syömisen hallitsee edes jotenkuten?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
No ei ole hedelmät ihan normaalia ruokaa. Jälkkäreitä enemminkin niinku suklaatorttu. Kuitenkin tuo torttu olisi terveellisempi ehkäpä.

 

-----------

 

Tossa toisenlainen näkökulma Superfoodeihin - lyhyt yhteenveto kaikki skeidaa ja oikeastaan epäterveellisiä:

http://www.mlm.com/mlm/user/viewthread?thread=21342

emminä hetelmistä niin sanonukkaa...kiintiä ruoka=lihaa, kalaa, pottuja, vihanneksia, pastaa, riisiä yms

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oonko mä ainoa jolla hedelmät lisää ruokahalua?

 

Pari kiloa hedelmiä menee helposti kun sen ekan ottaa ja muukin ruokahalu nousee.

 

Vitskut kannattaa ottaa muusta ruoasta ja ennemmin sitten marjoista kuin hedelmistä. Esim nektariinistä voi ehkä tarkoilla laitteilla labrassa löytää jonkun vitskun puolikkaan, monissa muissa hedelmissä on sama tilanne.

 

emminä hetelmistä niin sanonukkaa...kiintiä ruoka=lihaa, kalaa, pottuja, vihanneksia, pastaa, riisiä yms

Ok ei heti auennut - joskus saattaa olla hyvä ripauttaa maustettakin siihen päälle, niin tulee superruokaa monessakin suhteessa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ananaksessa on parasta ne entsyymit (Bromelaiini). Löytyy enimmäkseen siitä kovasta keskiosasta, mikä on tölkkianaksista poistettu. Purkkiananas pahasta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest duga

voi niitä syödä kohtuudella. niissä on terveellisiä yhdisteitä.

 

ORAC-arvo on aikamoinen yksinkertaistus. ei sen perusteella voi oikein laittaa asioita terveysjärjestykseen.

 

mustikasta on muuten löydetty pterostilbeeni-niminen aine, joka on erittäin terveellinen.

http://en.wikipedia.org/wiki/Pterostilbene

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
voi niitä syödä kohtuudella. niissä on terveellisiä yhdisteitä.

Siis hedelmissä vai marjoissa?

Tuntuu vaan olevan joitakin muitakin hedelmiä nektariinit, joissa ei ole juurikaan vitskuja ollenkaan. Luultavasti Fazerin sininen olisi jopa terveellisempi snäkki, puhumattakaan tummasta suklaasta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest duga
voi niitä syödä kohtuudella. niissä on terveellisiä yhdisteitä.

Siis hedelmissä vai marjoissa?

Tuntuu vaan olevan joitakin muitakin hedelmiä nektariinit, joissa ei ole juurikaan vitskuja ollenkaan. Luultavasti Fazerin sininen olisi jopa terveellisempi snäkki, puhumattakaan tummasta suklaasta.

kyllähän marjoissa tietenkin enemmän, mutta monet hedelmät on niin herkullisia, enkä nyt mitään hirveitä määriä ahmi niitä.

 

just söin pari luomukiiviä. oli tosi hyvää. aina ei tee mieli suklaata.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

http://www.huoltamo.com/?page=7220367&id=6006796

 

Hedelmiä syömällä päihität talviflunssan 05.02.2009

 

 

Talvisin kannattaa syödä hedelmiä, sillä influenssan voi välttää vain vankalla vastustuskyvyllä. Suositus on viisi hedelmää päivässä. Jos kuulostaa mahdottomalta, kannattaa syödä edes muutama sellainen, joista on eniten apua flunssan ehkäisyyn. Terveelliset hedelmät sisältävät C-vitamiinia, joka parantaa vastustuskykyä. Flavonoidit toimivat antioksidantteina ja tehostavat C-vitamiinin vaikutusta. Listasimme Men’s Healthin artikkelin pohjalta viisi tehokkainta välipalaa.

 

1. Omena

Omenat ovat pullollaan terveellisiä flavonoideja ja antioksidantteja, joiden teho vastaa 1500 milligrammaa C-vitamiinia.

 

2. Papaija

Yhdessä isossa papaijassa on jopa 2,5-kertaisesti päivän suositteluannos C-vitamiinia. Lisäksi hedelmä sisältää reilusti karoteenia ja B6-vitamiinia.

 

3. Karpalot

Suomessakin yleisen karpalon marjat ovat erittäin terveellisiä. Marjoissa on paljon antioksidantteja, ja lisäksi marjoja syömällä saa vatsan suojattua ruokaperäisiltä sairauksilta.

 

4. Greippi

Greippi sisältää paljon C-vitamiinia ja flavonoideja. Greippien sisältämää foolihappoa pidetään erityisen tärkeänä raskaana oleville naisille, koska se on keskeinen tekijä puna- ja valkosolujen muodostumisessa sekä kudosten uusiutumisessa.

 

5. Banaanit

Banaani on erityisen hyvä B6-vitamiinin lähde, ja sen nauttiminen auttaa väsymykseen, uupumukseen, stressiin ja unettomuuteen. Lisäksi banaani sisältää magnesiumia, joka pitää luuston vahvana

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Men´s Health juttut on samaa kaupallista shittiä kun Weiderin bodaus lehdet.

 

C-vitsku suojaa urheilijoita flunssalta kyllä. C-vitskua saa pienemmällä fruktoosikuormalla muualta kuin hedelmistä.

 

Kyllä noi ORAC -listat antaa paremman mielikuvan hedelmien vitskumääristä kuin markkinointiartikkelit. Mm kaikki marjat voittaa hedelmät mennen tullen.

http://www.wolfberryjuice.com/antioxida ... c-list.htm

 

Antioksidantit näkyy osittain päältäpäin, väreinä. Mustat kasvikset/marjat ovat yllensä parhaita teholtaan = tarvii pienempiä määriä. Tietysti muita värejä sopivasti sekaan niin on hyvä paketti koossa.

 

Jos oikeesti haluaa jotain terveellistä lisää vaikka salaattiin niin tollaset ois paikallaan

lila_tomaten_BM_Bay_689782g.jpg

 

paprika%20lila.jpg

 

tai jälkkäriksi

raspberriesBlack.gif

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

...5. Banaanit

Banaani on erityisen hyvä B6-vitamiinin lähde, ja sen nauttiminen auttaa väsymykseen, uupumukseen, stressiin ja unettomuuteen. Lisäksi banaani sisältää magnesiumia, joka pitää luuston vahvana

Joo banaani on ihan älyttömän hyvä B-6 (=pyridoksiini) lähde; melekein mahtu jopa tuon Finelin suppean tietokannan top 100 listalle, siis tuoteet jotka sisältävät eniten B-kutosta :mrgreen:

http://www.fineli.fi/topfoods.php?compi ... 0g&lang=fi

 

Nyt dietillä on ollut tilaisuus jos toinenkin testailla, mikä on akuutisti terveellistä ja mikä ei...kriteerinä siis mistä saa aikaan helvetillisen ja täysin kontroloimattoman nälän tunteen. Lähtökohtana se, että ennen ensimmäistä suupalaa / kulausta ei juurikaan ollut mainittava nälkä.

 

Hedelmät on edelleenkin yhtä pahoja kuin makeiset tms tuotteet jotka luonnostaan tai teollisesti sisältävät sokeria - lue fruktoosia missään muodossa (mono-, di- tai polysakkariidina).

Makeutusaineet kaikki menee myös tähän kategoriaan, myös siis maustetut prodet. Mukaanlukien stevia, sukraloosi tms mikä nyt on vaan makeaa.

 

Sikabulkilla noista shiteistä voi olla hyötyä - mutta onko sitten sikabulkista mitään hyötyä?

Dietillä noi makeat ei ainakaan mulle sovi, terveelisyytensäkin puolesta taitavat olla kaikki samaa luokkaa aspartaamin kanssa...

 

Yllätyksiä olivat lähinnä kirsikat, ainakin jotkut lajikkeet tuntuvat tekevän kylläiseksi ja vadelmatkin, ilman sokerilisää, menettelee. Vadelmat tuntuu nostavan kehon lämpöjäkin mikä on tietysti dietillä hyvä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ilmeisesti tuo Avocado on sitten se "hedelmien timantti".

 

 

avocado.jpg

 

Avocado on ravintoarvoiltaan yksi maailman terveellisimmistä hedelmistä. Millään muulla hedelmällä tai vihanneksella ei ole samanlaisia ravintoarvoja kuin avocadolla. Avocadossa on paljon PROTEIINIA ja KUITUJA, mutta hyvin vähän sokeria. Sen vuoksi pieni määrä antaa kylläisyydentunteen.

 

Avocado sisältää paljon rasvaa, mutta KOLESTEROLITONTA hyvää rasvaa, jota elimistö tarvitsee. Avocadossa on myös paljon kivennäisaineita ja vitamiineja.

 

 

http://www.fruitbox.fi/?val=601&fruit=29

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jep avokaadot on sisältää hyvää rasvaa, hyvin vähän O kutosta ja olemattomat määrät fruktoosia... kun dietti on ohi niin avot alkaa kaatua kitaan taas.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
onko 2,6g/100g paljon proteiinia?

 

Kai se on proteiinimäärä on ihan hyvä hedelmälle.

 

Tuossa on hedelmistä/ vihanneksista vielä vähän infoa.

 

Hedelmien ja vihannesten hyödyt

 

a) Paino putoaa helpommin

Hedelmät ja vihannekset laskevat ravinnon rasvaenergiaprosenttia niin että hoikistuminen helpottuu. Vähärasvainen ruoka on kevyttä, jos samalla syöt paljon hedelmiä ja vihanneksia.

 

b) Verenkierto paranee Hedelmät ja vihannekset sisältävät antioksidantteja, jotka estävät verisuonten kalkkeutumista ja vähentävät riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja impotenssiin.

 

c) Edistävät kunnon kohentamista Liikkuva tarvitsee runsaasti antioksidantteja. Hedelmät ja vihannekset täyttävät tämän tarpeen parhaiten.

 

e) Vitamiinien saanti on taattu Hedelmistä ja vihanneksista saadaan erityisen paljon C-, A-, E- ja B6-vitamiinia sekä folaattia.

 

f) Verensokeri pysyy tasaisena Hedelmät ja vihannekset sisältävät ravintokuituja, jotka pitävät verensokerin tasaisena - ja vaikuttavat sen myötä positiivisesti sekä fyysiseen että mentaaliseen tasapainoon.

 

 

http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja- ... musohjetta

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Edellinen sisältösi on palautettu.   Poista sisältö

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Luo uusi...