Jump to content

Ol'dirty

Members
  • Viestit

    450
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Maine sivustolla

10 Good
  1. Kaikki uskonnot ovat ihan höpöjuttuja ja pitää olla vähän yksinkertainen ja helposti höynäytettävä, jos oikeasti uskoo näihin satuihin. Toisille uskonto hommat tulee aivopesuna kotoa jo lapsesta, mutta toiset sitten alkaa höpöilemään vanhempana ihan omatoimisesti. Jälkimmäiset on usein sitä väkeä joilla ei oma mielen hallinta riitä käsittelemään elämässä tapahtunutta ja tukeudutaan uskontoon, että saadaan jotkut raamit ja säännöt minkä mukaan toimia. Samalla voidaan hyvitellä vanhoja perseilyitä ja toipua ikävistä tapahtumista. Anteeksiannon kautta pystytään elämään itsensä kanssa ja sitä kautta piilottamaan ongelmat syvälle pään takanurkkaan, missä ne pysyy, kun vain jaksaa hokea uskonto mantraansa. Voidaan myös kaivata tunnetta kuulua johonkin ja sen vuoksi liitytään uskovaisten joukkoon, vaikka ei oikeasti uskottaisikaan. Oikein reikäpäisille uskonnosta voidaan saada aivopesulla aate minkä mukaan elää ja sen varjolla huijataan tekemään kaiken maailman typeryyksiä.
  2. Vieläkö Anssilla oli VEGE REFECTIO:n testaajalle tarvetta? Meillä rouva on etsinyt pitkään tuon tyyppista tuotetta ja lopettanut aika pitkälti kaikkien käytön ankean maun takia.
  3. Matti Esko Hytösen geneettisen koodin murtaminen, miten pysytään kisakireydessä vuosikymmeniä
  4. Maailmanmestarin kuulumisia: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tiina-jylhan-mies-tape-valkonen-puhuu-suoraan-steroidien-kaytosta-en-olisi-voittanut-maailmanmestaruutta-ilman/7304058#gs.EFQtRt4u
  5. Se on aina hyvä, kun joku näistä muuttaa tai pakotetaan muuttamaan maastamme pois!
  6. Tape lähtenyt talvihuoltoon. Allas kuvassa huomaa, että Tapen rinnoista alkanut öljynipat vuotaa ja paineet karanneet. https://www.seiska.fi/Uutiset/Tiina-Jylha-ja-Tape-Valkonen-hulppealla-lemmenlomalla-Thaimaassa-katso-upeat-kuvat/1138293
  7. Ol'dirty

    Tumma teema

    Foorumille olisi hyvä saada tumma pohjainen teema. Säästäisi silmiä varsinkin ilta aikaan.
  8. Kyllä Mike veti taas ihan vtun huonosti ja ajattelua en yhdistäisi samaan lauseeseen kaverin kanssa! Se olisi ihan yhtä siima ilman anaboleja. Kaiken huipuksi asentanut kameran sellaiseen kulmaan, että kädet näyttää puolta paksummilta kuin oikeasti ovat.
  9. https://www.lansivayla.fi/artikkeli/735908-helsingissa-otettu-kiinni-kolme-miesta-epailtyina-torkeista-lapseen-kohdistuneista
  10. Tape totistettu luottomieheksi! https://www.seiska.fi/Uutiset/Tiina-Jylha-ja-Tape-Valkonen-kommentoivat-sitkeaa-syrjahyppyhuhua-Tosi-outoja-piirteita
  11. No en tiedä onko sinun pilkun nussimisesta kenellekään apua, että onko ADD/ADHD sairaus vai psyykkinen/ käytös ongelma?! Vaivan voi kuitenkin rinnastaa fyysiseen sairauteen ja sen oireisiin, miten se haittaa elämää. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että ADD lääkityksen aloitettuani tuntui kuin olisi ladattu uudet aivot päähän. Psyykkinen ja fyysinen olo parani enemmän kuin millään lääkityksellä ikinä. Harmi ettei tätä lääkitystä saanut jo 20v sitten. http://www.kaypahoito.fi/web/kh/uutinen?p_p_id=56_INSTANCE_L2cAf58mgLzd&p_p_lifecycle=0&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_56_INSTANCE_L2cAf58mgLzd_articleId=176301
  12. Ei nuo kilppariarvot nyt vielä liikatoiminnalla ole ja T3 arvo itse asiassa tosi hyvä. En lähtisi tekemään sille mitään. Kortisoli myös hyvä, joten en usko, että hyytyminen johtuu ainakaan sen puutteesta. Matala testo oikeastaan ainoa noista mikä pistää silmään ja sekin johtuu hyvin todennäköisesti liika rasituksesta. Tuollainen raskas työ ja sen päälle jumpat ja juoksut on liikaa Suomi miehen geeniperimälle. Sinun kannattasi kokeilla jättää liikunta lähes kokonaan pariksi kk ja mitata sen jälkeen testot jne. uudelleen. Voi olla, että ne nousisivat sieltä ihan hyvälle tasolle. Sen jälkeen pitäisi opetella sovittamaan liikunnan määrä ja rasittavuus elimistön sietokykyyn. Tämähän se on vaikein homma, jos haluaa mennä lääkkeettömänä, mutta tekisi mieli kehittyä. Toinen vaihtoehto on jatkaa vanhaan malliin ja siirtyä korvaushoitoon. Olotila ei välttämättä testolla parane, mutta rasituksen kesto paranee ainakin vähäksi aikaa. Koska testo vaikuttaa myös muihin hormoneihin, voi esim. kilppari ja kortisoli painua huonommalle tasolle teston vuoksi. Tästä voi tulla sitten tilanne, että saatu hyöty menetetään. Itse vastaavan rumban aikoinaan läpi käyneenä ja toistakymmentä vuotta asiaa harjoitellessa olen tullut siihen tulokseen, että helpoin ja nopein ratkaisu on muuttaa ajattelutapansa treenaamisen suhteen. Pitää unohtaa pitkäksi aikaa se painojen kasvattaminen ja sarjojen loppuun vieminen. Vähintään 5 toistoa aina jättää reserviin. kevyet painot ja parempi keskittyminen kohdelihaksen käyttöön. Raskaat liikkeet, kuten kyykky, mave, leuanveto pois. Syke matalalla, eikä mitään hiki valuu vääntämistä. Juoksutkin pitäisi olla ihan löysää lönkyttelyä. Paskoilla Suomi geeneillä ja matalilla testoilla, tuollainen puoli löysä treenaaminen tuo paremmin kehitystä kuin väkisin liika runnominen. Se on helvetin vaikea uskoa, ennen kuin pidempään kokeilee. Edellyttää tietysti sitä, että osaa kuunnella kroppaansa ja säännöstellä sen mukaan sekä, että osaa käyttää oikeita lihaksia liikkeissä. Tuo sinun tilanne vaikuttaa ihan perinteiseltä ylikunnolta/ liikarasitukselta ja sen oireistolta. Kannattaa myös miettiä ja perehtyä siihen ADD/ADHD asiaan, varsinkin, jos sisarukselta löytyy se. Sehän on perinnöllistä. Voit myös käydä sisaruksen lääkepurkilla ja kokeilla muuteman päivän miten lääke vaikuttaa. Vaikutuksen huomaa kyllä ensimmäisestä napista ja ei siihen kukaan kuole vaikka ei vaivaa olisikaan. Pienin annos riittää alkuun. Ainiin ja ne Heikkilän höpinät vaivan hoidosta vähä- hiilarisella voi unohtaa. Ihan huuhaa hommia.
  13. Kyllä noilla arvoilla testohoito kokeiluun pääsee, jos lääkäri ymmärtää mitään. Suosittelen kuitenkin siirtymään ja yksityiselle esim. Ympyrätalolle tai Turun Mehiläiseen, kliinisen fysiologian erikoislääkärin juttusille. Se on sitten ihan tuuri peliä saatko avun korvaushoidosta. Palvelun saaminen julkisella kannattaa unohtaa näihin liittyen. Tuo lähellä liikatoimintaa oleva kilpirauhanen voi myös viedä mehut. Olo saattaisi parantua kilpparilääkkeillä, joilla saisi tasoitettua arvot normaalille tasolle ja se voisi jopa nostaa testoja. Laitapa tänne mitkä oli ne kortisoliarvot ja viitearvot? Kannattaa myös tutustua netissä ADD/ ADHD oireistoon. Siihen löytyy testejäkin. Jos taustalla piilee tuollaista oireistoa, rampauttaa se toimintakykyä ihan helvetisti ja aiheuttaa väsymystä, kun perus askareiden tekeminen vaatii niin paljon enemmän energiaa ja eforttia kuin normaalilla ihmisellä. Tuo pilaa myös yöunet, aiheuttaa ahdistusta, pakko-oireita, masennusta jne. Liikunnan suhteen tuolla olotilalla ja noilla arvoilla pitäisi pysyä 2-3krt vk rajoissa. Sali ja juoksu yhteensä, ei koskaan maksimi teholla (max.70% teholla). Painojen nousujohteinen kasvattaminen kannattaa unohtaa noilla arvoilla kokonaan, jos meinaat, että olo joskus paranee.
  14. Sale on kuin miespuolinen Tarja Halonen, yhtä munatonkin. Aivan tyhjiä taivasteluja puhuu, mutta yhtään tekoa ei näy mihinkään suuntaan. Kyllä pitää suvaita raiskaavia matuja ja auta armias, jos jotain gay prideä joku häiriköi niin kyllä Salella menee iltapäivätee väärään kurkkuun. Saisipa Kekkosen takaisin maan johtoon niin loppuisi tämä ählyjen invaasio ja typeryys lyhyeen!
  15. Vaikka tuo videon muikki ei tinderiä käytäkään, niin en ole kovin vakuuttunut hänen partnerin löytämis kyvyistään. Noilla sen valinta metodeilla, kuka tahansa narsisti, joka osaa suht järkevästi käyttäytyä, vetää tuota pirkkoo kuin pässiä narussa

×
×
  • Luo uusi...